Vaikka mikään ei olekaan aivan ikuista, oikein
pidettynä jouhi- ja hiuskorut
kestävät hyväkuntoisina ja kauniina jopa
sukupolvien ajan.
Jouhet ja hiukset ovat kauniita, kiiltäviä
luonnonmateriaaleja ja niistä voi
valmistaa upeita luomuksia yhä tänäkin
päivänä.
Hius ja jouhi kestävät hyvin mietoja puhdistusaineita ja
laimeita
kemikaaleja, mutta ovat arkoja mekaaniselle kulutukselle ja
voimakkaasti
syövyttäville aineille. Joissakin koruissa on käytetty
tekniikoita, jotka
eivät kestä kovia iskuja ja voimakasta puristusta esim.
päälle astumista tai
runsasta vedessä liottamista.
Korujen tekemiseen
ja tekniikoihin saattaa vaikuttaa
jouhen ja hiuksen laatu.
Esimerkiksi
kaunis jouhiketju syntyy vain vahvoista ja sileistä,
suorista ja pitkistä jouhista.
Yleensäkin jouhen ja hiusten tulisi olla mahdollisimman
hyvälaatuisia,
sileitä ja suoria sekä ennenkaikkea puhtaita,
kun toimitat ne
meille punottavaksi.
Jouhen ja hiuksen pituus ja laatu vaikuttavat
jonkin verran mahdollisuuksiin
ja valittavana oleviin
tekniikoihin.
Tekniikoissa on eroja ja toiset ovat hyvinkin työläitä, mutta
lopputulos on
kuitenkin aina kaiken panostuksen
arvoinen.
Koruihin voidaan liittää mukaan
erilaisten helmien ja
jalokivien lisäksi vaikkapa luun paloja,
lemmikkien
kulmahampaita yms.
Perusmallistoa ei varsinaisesti ole, koska jokainen
työ suunnitellaan
asiakkaan toiveiden mukaan
yksilöllisesti.
Tiedustele lisää mahdollisuuksistamme!
Barock- morsiustiara, h. 1000 €
Kysy myös vuokrausmahdollisuutta!
Asiakastyö; uniikkirannekoru, jossa leveä
jouhipunos, hopeaa sekä "kivenä" luunpala