Rajannah Art - Taidetta ja uniikkikoruja

HIUS- JA JOUHIKORUJEN HISTORIAA

Hiuskoruja on osattu valmistaa ainakin 1500-luvulta lähtien ja valmistustaito on ollut varsin kansainvälistä. Hiustaide kehittyi kuitenkin Napoleonin sotien aiheuttaman materiaalipulan vuoksi, jolloin kultasepät huomasivat hiuksen olevan soveliasta yhdistettäväksi koruihin. 1700-luvulla parturit tekivät erilaisia kultasomisteisia hiuskoruja ja myös luostareissa nunnat tekivät noviisien hiuksista uskonnollisia kuvia, muistotauluja ja hautakoristeita.

Hiuskorut ja hiustaide tulivat enenevässä määrin muotiin noin 1800-luvun puolivälissä.
Englantilainen hiuskoruperinne kulkeutui Tanskaan, Ruotsiin ja Suomeen. Suomessa hiuskoruja on punottu jo 1700-luvulla.

Naiset kokoontuivat yhdessä hiustaiteen pariin ja valmistivat koruja sekä myös erilaisia tauluja omista ja ystäviensä sekä sukulaistensa hiuksista monenlaisilla erilaisilla tekniikoilla. Osa luomuksista oli erilaisia muistokoruja, kuten kaulakoruja, rannerenkaita ja korvakoruja. Taitavat naiset punoivat hiusta myös esimerkiksi kirjanmerkkeihin, kynäkoteloihin, ratsastusraippoihin, kellonperiin (kuvassa) ja kävelykeppeihin. Jotkut alkoivat tehdä kultaseppien kanssa yhteistyötä ja näin hiuskorumuodista kehittyi korkeaa taidetta ympäri maailman.

Säätyläisnaisten koulutukseen saattoi Suomessa kuulua myös hiuskorujen valmistusta. Fredrika Tengströmin tiedetään valmistaneen lyyranmuotoiset taulunkehykset runoilijasulhaselleen Johan Ludvig Runebergille. Fredrika Runeberg ansaitsi elantonsa valmistamalla hiuskoruja, jotka hänen oli kuitenkin myytävä salaa, koska säätylaisasemansa vuoksi hän ei olisi saanut tehdä tällaista työtä. Hiustyö oli kätilön ja kupparin ammattien ohella niitä harvoja ammatteja, joita naisilla oli 1800-luvulla mahdollisuus tehdä.

Hiuskoruihin on liittynyt yleensä paljon erilaisia muistoja. Varsinkin biedermeierajalla muistosormukset olivat suosittuja. Korujen tyyli ja muoto ovat vaihdelleet muodin mukaan ja toisinaan hiuksen lisäksi on käytetty myös hevosen jouhia.

Korujen ja muun hiustaiteen valmistukseen kului paljon aikaa ja se vaati tekijältään paljon sorminäppäryyttä, taiteellista silmää ja kärsivällisyyttä.

(lähteenä käytetty osittain: Satakunnan museon nettiartikkeli "Hiuskorut")

Kellonperät 1900-luvun puolivälin paikkeilta